Pohjoisnavan pakkaset, Saharan helteet sekä satamien kosteus ja suolavesi. Näihin äärimmäisiin olosuhteisiin EC Electro Centerin ratkaisut voivat päätyä – ja siellä niiden edellytetään myös toimivan luotettavasti. Kun puhutaan vaativista ympäristöistä, myös jäähdytysjärjestelmiltä vaaditaan paljon. Vakioratkaisut eivät aina riitä, tästä syystä EC Electro Center kääntyi Lumikon puoleen.
Jäähdytyksen tarve EC Electro Centerin valmistamissa kokoonpanoissa on lisääntynyt digitalisaation kasvun myötä. Sähkö- ja automaatiokeskuksia jo 30 vuotta valmistanut yritys kehittyy jatkuvasti markkinoiden mukana.
”Sähkökomponenttien pienentyessä ja puolijohdetekniikan yleistyessä sähkökomponentit tuottavat aiempaa enemmän hukkalämpöä. Lisääntynyt lämpökuorma rasittaa komponentteja, heikentää niiden suorituskykyä ja lyhentää elinikää. Siksi kojeistojen jäähdytykseen on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota”, kuvailee perustajajäsen ja hallituksen puheenjohtaja Jari Ala-Pässäri.
”Jäähdytystarpeiden ratkaiseminen on aina ollut tärkeää toiminnassamme, ja sen merkitys korostuu koko ajan. Erilaisten koneiden ja laitteiden sähkötehojen voimakas lisääntyminen on myös lisännyt haastetta.”
Vaikka markkinoilla on monia hyviä standardiratkaisuja, haastavimmissa ympäristöissä tarvitaan usein optimoituja, räätälöityjä ratkaisuja, joissa laatu ja kestävyys ovat ensisijaisia.
”Valmistamme investointituotteita, jotka saattavat mennä arktisille alueille tai vaihtoehtoisesti Saharaan. Tällöin jäähdytyksen on toimittava moitteettomasti kaikissa olosuhteissa.”
Ala-Pässärillä oli ajatus, että Lumikko voisi olla sopiva kumppani tähän haasteeseen.
”Tiesin, että Lumikko valmistaa räätälöityjä ratkaisuja, jotka on suunniteltu tarkasti loppukäyttöympäristöään varten.”
Meneillään oleva tuotekehitysprojekti on tällä hetkellä testivaiheessa, ja sen lopulliset soveltamisalueet tarkentuvat projektien edetessä.
Lumikolla ja EC Electro Centerillä on monia yhtymäpintoja: yhteisiä asiakasprojekteja sekä molemminpuolinen asiakkuussuhde. Lumikko tarjoaa jäähdytyksen tuotekehitystä EC Electro Centerille ja ostaa Electro Centeriltä komponentteja omiin laitteisiinsa. Tämä on kumppanuutta parhaimmillaan.
Ville Saikkonen toimii Lumikolla tuotekehitys- ja teknologiajohtajana. Hänellä on 20 vuoden kokemus asiantuntijatyöstä, ja hän on ollut mukana koko viisivuotisen EC-yhteistyön ajan:
”Lähdimme kehittämään yhteisen asiakkaamme projektia win-win –periaatteella. Ideoimme, keskustelimme ja löysimme oikeat tekniset ratkaisut yhdistämällä tietomme.”
Tuotekehitysvaiheessa yhteistyö oli – ja on myös jatkossa – tiivistä.
”Yhteistyömme on uuden kehitystä ja uusien versioiden kehitystyötä. Kommunikointimme EC:n kanssa on viikoittaista, ja se toimii molempiin suuntiin. Olemme samalla tasolla ja yhteydenpito on mutkatonta. Peruspohjalainen odottaa aina, että puheet pidetään – ja näin on tapahtunut EC-yhteistyössä. Kumppanuutemme on enemmän strategista kuin vain tuotekehitystä.”
Myös EC Electro Centerin Jari Ala-Pässäri korostaa keskinäistä vuorovaikutusta:
”On tärkeää, että yhteistyössä molemmilla osapuolilla on annettavaa ja että vuoropuhelu on avointa ja rakentavaa.”
”Lumikolla on ainutlaatuista erikoisosaamista ja yhteistyöhalua sekä -kykyä löytyy. Jaamme samanlaiset arvot, joten yhteistyö on ollut sujuvaa ja tehokasta.”
Lumikko Oy on vuonna 1970 neljän veljeksen perustama yritys, joka on Suomen johtava vaativien olosuhteiden ja liikkuvan kaluston ilmastointi- ja jäähdytysratkaisujen suunnitteluun ja valmistamiseen keskittynyt perheyritys. Lumikon ensimmäinen jäähdytysratkaisu valmistui vuonna 1972.
Lue lisää Lumikosta
Artikkelikuva: Lumikko 2025, Lämmönhallinta liikkuvissa työkoneissa – kuvan käyttölupa saatu.