EC Electro Center

Janne Tuominen – ”EC:n Yleismies Jantunen”

Janne on aloittanut työuransa armeijan jälkeen v. 2000, Pirkan MS-Kojeisto Oy:ssä, (nimi ennen EC Electro Center Oy:tä) ja pohjakoulutuksena oli ammattikoulun hienomekaniikan ammattitutkinto. Tämä oli hänen ensimmäinen varsinainen työpaikkansa, tehtävänimikkeenä keskusasentaja. Aiemmin hän oli tehnyt avustavia maatalouslomittajan töitä vanhempiensa maatilalla Tampereen Velaatassa. 

Alussa työtehtäviin kuului lähinnä sähkökaappien kasailua/rivitystä, ovien aukotuksia ja yksinkertaisempia kytkentätöitä. Kuitenkin innokkaana työntekijänä Janne tarttui työhön, vaikka työ oli jokseenkin samojen työvaiheiden toistoa. Pikkuhiljaa kun oppi enemmän ja moni homma meni ilmeisestikin ihan hyvin, hän alkoi saamaan erilaisia töitä, jopa todella vaativiakin eli taisi pomokin huomata, että kehitystä oli tapahtunut. Jossain vaiheessa kokemuksen karttuessa, mukaan tuli tiettyjen projektien keskusten valmistus ja niitä hän kävi myös käyttöönottamassa asiakkaan luona.

Kun Janne oli ollut reilusti yli 10 v. keskusasentajana, hänelle tarjottiin mahdollisuutta ryhtyä EC:n tuotantotiimin tiiminvetäjäksi, josta mahdollisuudesta hän ei voinut kieltäytyä, koska oli jo asiaan aiemmin mielessään asennoitunut ja toivonut kyseiseen tehtävään pääsevänsä. Tiiminvetäjänä menikin sitten seuraavat, noin 10 v., jona aikana tuli paljon uutta oppia kuin myös opettamista. Hän laskee, että tiimin työntekijöissä oli seitsemää eri kansallisuutta ja vuosien kuluessa porukka hioutui tiiviiksi, yhtenäiseksi ja tehokkaaksi ryhmäksi, jonka kanssa oli mukava tehdä töitä. 

Janne kertoo, että n. 3 v. sitten, hän jätti tiiminvetäjän paikan taakseen, kun oli saanut koulutettua tiimistä jatkajaksi erään henkilön, johon pystyi luottamaan ja uskoi, että tiimi pysyy hyvissä ja osaavissa käsissä. Tuolloin hänelle oli työnantajan puolelta kaavailtu uutta toimenkuvaa eli tuotannon opastajan tehtäviä, joissa hän toimii edelleen. Työhön kuuluu mm. tuotannon tiiminvetäjien ja työntekijöiden tukihenkilönä toimiminen, perehdyttäjän tehtävät sekä tuotannon kehittäminen yhteistyössä työnjohdon kanssa. Päivittäin tulee myös paljon tehtäviä tuotannon tukemiseen liittyen. Hän nauraa, että mieltää roolinsa ”yleismies jantuseksi”, joka sopii hyvin myös hänen nimeensä ja toinen sopiva nimitys on ”jokapaikanhöylä”, jonka puoleen käännytään aina kun apua tarvitaan. Asioita on, voisi sanoa, kaikenlaisia, A:sta Ö:hön. Janne hoitaa lisäksi työkaluvastaavan tehtäviä ja tekee tiivistä yhteistyötä työpaikan turvallisuudesta vastaavien henkilöiden kanssa ja ettei aika käy pitkäksi, hän on toiminut jo usean vuoden ajan EC:n tuotantohenkilöstön pääluottamusmiehenä sekä toisena varatyösuojeluvaltuutettuna.    

Janne miettii, että yritys on kehittynyt huimasti hänen työuransa aikana. Alussa kun hän aloitti, työntekijöitä oli reilut parikymmentä ja tilat olivat pienet. Silloin tehtiin paljon itse käsityönä mekaanisesti mm. metallikoteloiden ja ovien aukotuksia. Nyt työn hoitaa 5D-laser. Työntekijöiden määrä on melkeinpä viisinkertaistunut ja tuotantotilojen koko suurentunut kolmeksi halliksi. Lisäksi mukaan on tullut paljon uusia asiakkuuksia ja yhteistyökumppaneita. 

Viimeisten parin vuoden aikana on keskitytty varasto- ja tuotantotilojen selkeyteen sekä siisteyteen, ja näissä tehtävissä hän on ollut vahvasti mukana. Pikkuhiljaa aletaan olla siinä tilanteessa, että voidaan alkaa ylläpitämään hyväksi ja selkeäksi todettuja tiloja. Tästä asiasta Janne on erityisen ylpeä.  

Janne kertoo, että asiat, joita on oppinut työuransa varrella, on ensinnäkin, että maltti on valttia. Toiseksi hän toteaa, että kokeneempia kannattaa aina kuunnella, mutta myös kyseenalaistaa tai jopa haastaa tarvittaessa, jos huomaa, että jonkin asian voisi tehdä järkevämmin tai tehokkaammin. Hän muistelee, että ollessaan tiiminvetäjänä, piti siitä, että tiiminjäsenet välillä kyseenalaistivat jonkin työvaiheen tekotapaa. Siitä päästiinkin hyviin keskusteluihin, ja niin oppi tiiminvetäjä kuten myös työntekijät, mahdollisia uusia toimintatapoja. 

Jannen mielestä työssä on parasta tietynlainen vapaus eli itse saa aika pitkälle määritellä, mitä milloinkin kannattaa tehdä ja missä järjestyksessä. Lisäksi on tärkeää, että häneen sekä hänen osaamiseensa luotetaan. Hän naurahtaa, että tälläkin hetkellä hänellä on kaikenlaisia juttuja to-do -listalla ja niitä pitää priorisoida oikeaan järjestykseen, kun kaikkea ei vaan pysty tekemään samaan aikaan, ja välillä on kiva saada jotain myös valmiiksi. 

Kysyttäessä, miksi EC:llä on mukava työskennellä, hän toteaa, että on saatu luotua siistit ja selkeät tuotantotilat. Työvälineet ovat nykyaikaisia, joten itse ei enää tarvitse metalliosia aukottaa. Ergonomiaan on panostettu ja tämän seurauksena tuotantotiimien asentajille on saatu käyttöön pyörillä olevat, akkukäyttöiset työpöydät. Lisäksi työkaverit ovat kivoja ja toisia autetaan tarvittaessa. Yksin ei kenenkään tarvitse jäädä. EC:llä on rento tekemisen meininki ja todella ammattitaitoiset ja mukavat työntekijät, etenkin tiiminvetäjät. Yhdessä viedään EC:tä eteenpäin. 

Jossain kohtaa nuorempana, Janne halusi käydä testaamassa, onko ruoho vihreämpää aidan takana ja työskenteli jonkin aikaa kahden eri kilpailijan leivissä. Jonkin ajan kuluttua hän kuitenkin huomasi, että hänen sydämensä taisikin olla EC:n muotoinen, kun veri alkoi vetää takaisin EC:lle. Janne toteaa iloisesti, että hänet otettiin EC:lle takaisin avosylin ja silloin kävi myös selväksi, että tämä on hänen paikkansa ja tänne hän kuuluu. Yhteistyö työnantajan kanssa on sujunut hienosti myös henkilöstön edustajana ja hän on tyytyväinen, että välit työnantajaan ovat hyvät ja suorat ja kaikista asioista voi puhua, olivat ne mitä tahansa. Kaikkiin asioihin on aina saatu hierottua molempia osapuolia palveleva ratkaisu. 

Uudelle työntekijälle hän haluaa lähettää sellaisia terveisiä, että aina kannattaa kysyä, jos on vähänkin epävarma jostain asiasta. Itse kukin on joskus ollut uran alkutaipaleella ja varmasti jokaiselle on tullut eteen asioita, joista on ollut epävarma. Apua on saatavilla, kun osaa kysyä. Myös hyvällä asenteella pääsee eteenpäin ja se kantaa pitkälle.  

Eräs oppi läpi Jannen elämän, mikä on antanut motivaatiota, on ollut, että ”Tekemällä mitä haluaa, oppii tekemään, mitä haluaa”.

Vapaa-aikaansa Janne viettää rennosti. Hän luomupyöräilee lähes päivittäin työmatkat ympäri vuoden, yhteensä parikymmentä kilometriä. Siitä saa jo hyvin kuntoilua ja raikasta ulkoilmaa ja samalla mielikin virkistyy. Jannen lapsi on jo sen ikäinen, että asuu omillaan, mutta kotosalla odottelee pari vaativaa tyttökoiraa, Romy & Lucy, joita pitää palvella hyvin. Puolison kanssa tulee myös vietettyä paljon aikaa ja Janne kertoo, että puoliso on samalla hänen paras kaverinsa. Yhdessä he ovat käyneet joogailemassa, pelailemassa sulkapalloa ja katsovat telkkarista hyviä elokuvia tai sarjoja ja samalla voikin käydä niin, että jossain vaiheessa nukahtaa sohvalle; Janne tunnustaa nauraen. Matkustus kuuluu myös heidän mielipuuhiinsa ja tulevia matkoja on kiva suunnitella puolison kanssa. Tällekin kesälle on jo matkasuunnitelmia kaavailtu. Myös moottoriurheilun seuraaminen, erityisesti formulat ja ralli kuuluvat Jannen kiinnostuksen kohteisiin. 

”Meillä on Jannen kanssa pitkä yhteinen taival. Muistan hyvin Jannen työhaastattelun n. 25 vuotta sitten ja siitä itselleni muodostuneen selkeän mielikuvan, että Janne sopii meidän porukkaan. Näin on myös tapahtunut. Työntekijänä hän on hoitanut hänelle annetut tehtävät esimerkillisesti ja tuonut hyviä kehitysideoita rakentavasti esille. Yhtiön kehityskaaressa Jannella on ollut ja on edelleen selkeä rooli. Luottamusmiehenä Janne on aina asiaan perehtynyt, rakentavasti keskusteleva osapuoli. Arvostan Jannea ihmisenä ja työntekijänä todella paljon ja olen iloinen siitä, että hän kokee EC:n työyhteisön omakseen”, kertoo hallituksen puheenjohtaja Jari Ala-Pässäri.