EC Electro Center

Juha – ”pyöräilevä sähkömies”


Juha Renfors työskentelee EC Electro Centerillä sähkösuunnittelupäällikkönä vastaten sähkökokoonpanojen suunnittelusta sekä dokumentoinnista antaen merkittävän tuen moniin asiakasprojekteihin.

EC Electro Centerillä valmistetaan sähkö- ja automaatioratkaisut asiakkaan tarpeiden mukaan. Suunnitteluosaamisen tarkoitus on auttaa asiakkaitamme valmistamaan kustannustehokkaat ratkaisut eri sovelluksiin. Sähkö- ja automaatioratkaisuiden tehokas ja laadukas lopputulos alkaa jo esisuunnittelusta. Suunnitteluohjelmistona käytössä on Eplan.

Työvuosia EC:llä Juhalla on kertynyt jo noin kahden vuosikymmenen verran. Aluksi oli muutamia kesätyöjaksoja, ja kun ammattikoulu ja lukio tulivat päätökseen, tuli Juha kokopäiväiseksi työntekijäksi taloon.

Työuran alkuaikoina työtehtävät koostuivat tuotannossa tehtävistä keskusasennuksista sekä kokoonpanotehtävistä.

”Alku lähti pienemmistä aputehtävistä. Simppelimpiä työhommia annettiin tietysti harjoitteluaikaan. Monipuolisesti siinä pääsi sitten kyllä tekemään kaikkia asennushommia pikkuhiljaa.”

Muutaman vuoden tuotannossa työskenneltyään Juha siirtyi tuotannosta suunnittelupuolelle. Osaamistaan hän täydensi opiskelemalla töiden ohessa koneautomaation insinööriksi Tampereen ammattikorkeakoulussa.

Työvuosien varrella Juha on päässyt myös todistamaan yrityksen kasvua. ”Onhan se kasvanut tässä aika tavallakin. Ennen tilat olivat pienemmät ja henkilöstöä vähemmän. Nykyään tilat, menetelmät ja työkalut ovat paremmat” Juha kertoo.

Juha Renfors henkilöhaastattelun kuva

Kysyessä tärkeimpiä työuralta saatuja oppeja, vastaa Juha naurahtaen, että työ ei tekemällä lopu. ”Joka päivähän tässä jotain oppii, uutta ja ihmeellistä. Tämä on sellainen ala, että aina tulee uusia määräyksiä ja sovelluksia, joita sitten otetaan käyttöön” Juha lisää.

Parasta Juha kokee työssään olevan sen, että siinä pääsee käyttämään luovuutta, ”saa suunnitella ja askarrella”. Työssä haasteita aiheuttaa aikataulupaineet ja kovat vaatimukset. Voi olla tiukka aikataulu jo valmiiksi tai sitten paljon päällekkäisiä projekteja. ”Silloin täytyy osata tehdä oikeita asioita oikeaan aikaan ja aikatauluttaa töitä” Juha sanoo.

EC:llä huikeassa porukassa vuodet ovat vierähtäneet mukavasti: ”Kyllä mä olen viihtynyt, niin kuin työurasta näkee.”

”Juhan ammattitaito sähkö- ja automaatio ratkaisuissa on kokemuksen myötä kasvanut vuosien saatossa todella paljon. Juhan osaamisella on ollut merkittävä vaikutus siihen mitä EC Electro Center tänä päivänä on”, mainitsee Sales Director Mika Vaherla.

”Juhalla on alusta asti ollut asenne ja käytöstavat kohdallaan, kaikkia ja kaikkea kohtaan. Juha tekee kaikki loppuun asti ja viimeisen päälle. Juha kuuluu EC:n joukkueen luottopelaajiin” kommentoi yksi EC:n perustajista COB Jari Ala-Pässäri.

Vapaa-ajalla Juha viettää aikaa pääsääntöisesti perheensä, sekä harrastusten (mm. perhokalastus, lumilautailu ja avantouinti) parissa. Työmatkat Juha taittaa vuodenajasta riippumatta pyörällä, ”se on sellainen arki- ja hyötyliikunta samalla” toteaa hän mukavan juttutuokion lopuksi.